tiistai, 14. lokakuu 2014

Merkitykselliset oppimiskokemukset ja oman oppimisen arviointi

Kasdigit-kurssin alkaessa olin hiukan epäluuloinen. Olin yliopiston alkaessa käynyt Tietotekniikka-kurssin ja ajattelin jo että ei kai tämä nyt ole taas jotain "Näin käytät internetiä"-kurssi. Olin kuitenkin väärässä ja yllätyin positiivisesti, sillä kurssi olikin oikein mielenkiintoinen.

Käsite 'diginatiivi' tuli kurssin tehtävissä esille selkeästi. Teknologia kehittyy kovaa vauhtia ja opettajien ja kasvattajien on hankala pysyä perässä kun diginatiivit valtaavat alaa. Aiemmin omasta diginatiiviudestani huolimatta olen ollut sitä mieltä, että kyllä kaikkien pitää vielä kirjoittaa koulussa käsin ja ylioppilaskirjoituksetkin ihan turhaa muuttuvat sähköisiksi, koska itse olen vielä manuaalisesti kynän ja kumin avulla kaiken kirjannut paperille. Mutta kyllä se niin tuntuu olevan, kuten Jonna Leinosen ja Kirsti Longankin blogeissa todettiin, että media on osa jokapäiväistä elämää, eikä oppiminen ole vain opettajan kertomia absoluuttisia totuuksia, jotka oppilaat kirjoittavat sanasta sanaan muistivihkoihinsa. Itse olen lukiossa yhden kurssin suorittanut tabletti apuvälineenäni, ja kyllä se teki oppimisesta mielenkiintoisempaa, kun itse sai etsiä tietoa erilaisista lähteistä. Netti on kuitenkin täynnä tietoa, kunhan vain oppilaalla on lähdekriittisyyttä ja työkalut tiedon etsimiseen.

tabletti-normal.jpg

Luin tehtäviä varten erilaisia artikkeleita ja blogitekstejä mediaan ja oppimiseen liittyen. Olin yllättynyt, miten paljon keskustelua median käytöstä onkaan käyty ja erilaisia mielipiteitä ja näkemyksiä oli mielenkiintoista lukea. Erityisen kiinnostavaa minusta oli lukea juuri kurssin muiden osallistujien tekstejä. Kurssille osallistui kuitenkin eri-ikäisiä opiskelijoita ja pohjat median käytössä ovat erilaiset. Mielenkiintoista oli myös työskennellä virtuaaliryhmässä. Kuten ryhmäläiseni Rosa Halme totesi blogissaan, saimme hienon tekstin aikaiseksi, vaikka emme ole koskan nähneet toisiamme. Tämäkin kuvaa hyvin teknologian kehitystä nykyään, ryhmätyönkin teko on mahdollista ilman, että ryhmä kokoontuu fyysisesti kertaakaan.

diginatiivi-normal.jpg

 

 

Tekstissä mainittuja blogeja

http://psykologinenpaaoma.fi/2013/09/03/diginatiiveja-ja-digisiirtoilaisia/

http://jkangas.livejournal.com/69284.html

http://rosanajatuksia.vuodatus.net/lue/2014/10/merkitykselliset-oppimiskokemukset-ja-oman-oppimisen-arviointi

maanantai, 22. syyskuu 2014

Media, minä ja oppiminen

Ensimmäinen kosketukseni median kanssa ovat varmaankin olleet lastenohjelmat. Varsinkin viikonloppuisin heräsin aina aikaisin jotta olin varmasti telkkarin ääressä kun aamun lastenohjelmat alkavat ja Pikku Kakkonen oli ehdoton suosikkini arkipäivisin. Tykkäsin opettavaisista ohjelmista ja varsinkin kaikki lasten konserttitaltioinnit ja musaohjelmat saivat olohuoneessakin tanssimaan laulujen mukana. Televisiota olen siis käyttänyt varsin pienestä pitäen. Nykyäänkin viihdekäytön lisäksi katson myös asiaohjelmia ja esimerkiksi yo-kirjoituksia varten etsin nauhoituksista saksan kielen opetusohjelmia ja käytin niitä apuna harjoittelussa.

p2-normal.jpg

Ensimmäisen puhelimeni sain ala-asteen puolivälissä, mutta se oli sellainen perinteinen yksinkertainen Nokia, jolla lähinnä soiteltiin vanhemmille, että menen koulun jälkeen kylään jollekin kaverille. Siitä ovat luurit sitten vaihtuneet kameran sisältäviksi, kosketusnäytöllisiksi ja nykyään minullakin on älypuhelin. Sillä hoituvat todella nopeasti Facebook-päivitykset, sähköpostin tarkastamiset, bussaikataulun katsomiset, ja jopa sanakirjaa voin käyttää puhelimen kautta. Uskoisin, että jos joutuisin lennossa vaihtamaan takaisin ensimmäiseen puhelimeeni, voisi hyvin erilaisiin (ja rajallisiin) käyttömahdollisuuksiin tottumiseen mennä jonkin aikaa.

nokia1100-normal.jpg   samsung-normal.jpg

Olen oppinut vasta ala-asteella käyttämään tietokonetta ja pikkuhiljaa peruskoulun aikana opin internetin käytön sujuvasti. Aluksi tietokone oli minulla pitkälti vain oppimiskäytössä Opit-sivustolla, jota alaluokilla varsinkin käytettiin aktiivisesti. Yläasteen ja lukion aikana tuli sitten mm. Facebook ja Instagram ja nykyään sosiaalinen media on osa ihan päivittäistä elämää. Älypuhelin on jossain määrin korvannut minulla myös tietokoneen käyttöä, sillä kaikki tarvittavat sovellukset saa ladattua siihen.

Mielestäni erilaiset mediat ovat olleet positiivinen osa kasvamistani ja oppimistani. Tv-ohjelmat, internet-sivustot ja lehdet tarjoavat päivittäin uutta ja melko helposti saatavilla olevaa tietoa ja niiden kirjo on niin laaja, että luultavasti jokaiselle löytyy jotakin.

maanantai, 22. syyskuu 2014

Moikka maailma!

Onnittelut uudesta blogistasi!

Tämä on esimerkkiartikkeli. Uutta sisältöä voit luoda blogin hallinnan kautta. Voit poistaa tämän artikkelin artikkeliarkiston kautta.